maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tehtäviä (kirja)

1. Ota kantaa seuraaviin väitteisiin:
a) Vauvan paikka on äidin tai isän sylissä.
Vauvaa ei voi pitää liikaa sylissä, sillä silloin hän saa tarvitsemansa kosketuksen ja voi samalla oppia lihasten monipuolista hallintaa eli fyysismotorista kehitystä tapahtuu.

b) Vanhempien pitäisi reagoida välittömästi vauvan itkuun, mennä vauvan luo, ottaa syliin ja selvittää, mistä on kysymys.
Kyllä, sillä kun hoitaja on sensitiivinen niin se edistää turvallista kiintymissuhdetta.

c) Jos vanhemmat menevät vauvan luo joka kerta, kun tämä itkee, vauva oppii vain hakemaan huomiota itkemällä enemmän.
Kun vauva itkee, hänellä on aina jokin hätä, joskus se voi olla huomionpuute. Itkuun pitää aina vastata, sillä vauvan huomiotta jättäminen hädässä voi aiheuttaa pysyviä vaurioita kehitykseen.

d) Sillä, jutteleeko vanhempi vauvalle esimerkiksi pukemisen tai vaipanvaihdon yhteydessä, ei ole merkitystä vauvan kehityksen kannalta.
Vauvan ja vanhemman vuorovaikutus on tärkeää ja se vaikuttaa ainoastaan positiivisesti kehitykseen.

e) Ei ole hyväksi, että vauvan annetaan olla liian riippuvainen äidistään. Kun lasta totutetaan varhain olemaan erossan vanhemmasta, niin hän osaa isompanakin toimia itsenäisesti.
T

f) Lapsen kehityksen kannalta on parempi, että häntä hoidetaan pitkään kotona.
Sosiaaliset taidot

g) Lapsen kannalta ei ole merkitystä hoitaako häntä vauva-aikana biologinen äiti, isä tai joku muu aikuinen.
Totta, koska

2.
refleksi
  • vauvan synnynnnäinen, automaattinen fyysinen reaktio tiettyihin ärsykkeisiin
temperamentti
  • vauvan yksilöllinen, suhteellisen pysyvä käyttäytymismalli tai suhtautumistapa, jolla on vahva biologinen perusta
sosiaalinen hymy
  • vauva reagoi ihmiskasvoihin hymyilemällä
protokeskustelu
  • keskustelunomaista vuorovaikutusta vauvan ja aikuisen välillä
sosiaalinen mallintaminen
  • vauva tarkkailee toisen ihmisen tunneraktioita ja päättelee niiden pohjalta, kuinka hänen tulisi suhtautua uuteen tilanteeseen
symbolifunktio
  • lapsen käsitys siitä, että asiat voivat edustaa jotakin sellaista, mitä ne eivät itsessään ole
siirtymäobjekti
  • lelu tai muu esine, joka edustaa vauvalle vanhempien turvallista läsnäoloa ja helpottaa erossa olemiseen liittyvää ahdistusta
tunteiden yhteensoinnuttaminen
  • tunneilmaisun ja tunteiden mukauttamista vuorovaikutuksen toisen osapuolen kokemiin tunteisiin
kiintymissuhde
  • lapsen muodostama tunneside hänelle merkittäviin läheisiin hoitajiin
vierastilannemenetelmä
  • tutkimusmenetelmä, jolla selvitetään kiintymissuhteen laatua

3.
a) Päättele, minkä ikäisiä seuraavat lapset ovat.
b) Mitä edellisessä tehtävässä mainituista ilmiöistä tunnistat lasten kuvauksissa?
Laura
  • 6 kuukautta vanha tai nuorempi
  • temperamentti: hyväntuulinen, rytmiltään säännöllinen ja uusiin asioihin uteliaasti suhtautuva
  • sosiaalinen hymy
  • protokeskustelu

Liina
  • 18 kuukautta vanha tai vanhempi
  • symbolifunktio
  • kiintymissuhde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti